Tuomas Vimma (pastissi)

MAANANTAI

Heräsin hängooveriin jota kässäämään tarvittaisiin Tiibetin kaikki tietäjät. Suuni oli aromipesä, lastattuna sattumilla puu ceen pohjilta. Toivoin hartaasti ettei sillä ollut mitään tekemistä hellän exit onlyni kanssa.

Kämppä oli vieras ja se oli vitun jees, sillä tuo loukko oli kuin Lähi-Itä jenkkien sotakoneiston jäljiltä. Joe Sofa –nojatuoli kouri lattiaa, ja Willy Rizzon lasipöydän pintaan oli laskettu ainakin tusina lastia. Jacquart Grande Cuvéen shamppanjaputelit, L’Esprit de Courvoisier –konjakit ja cateringin boksit täplittivät maisemaa. Lattialla koisi sakkolihaa karvaisten jäbien kainaloissa, pari vanhempaa silikonimissiä ja Laura, englantilaisittain vääntäen. Se oli mimmi, jonka rengastin ekana pakolaisvuotenani. Kasvot kuin Taylor Rainilla ja rinnat mallia Sylvia Saint, sans silicon. Sillä oli pyykkilautavatsa, herkullisen leveä perse ja jalat kuin gasellilla. Kanssa tyhmä kuin kassillinen saappaita – pano perfecto.

Löysin rotsini ja kaivoin luurin sen taskusta. Skannailin viestejä ja delettasin suorilta duunista tulleet kaksi itkuvirttä. Seuraava oli Samilta:

Miksi joulupukilla on niin isot kassit?

Se tulee kerran vuodessa.

Vaikka vitsi oli wanha, nauroin sille kunnes pääni uhkasi splitata. Viimeiset kaksi olivat hoidoilta joista olin pitänyt taukoa jo jonkin aikaa. Vilkaisin Lauran kohoilevaa pintaa ja toimitin ne bittihelvettiin.

Pomppasin pydeen ja alaselkä muistutti, että oltiin duunailtu jotain raisua yön pikkutunneilla. Keittiössä ratsasin jääkaapin, josta mukaan lähti flinda Vielle Bon Secoursia ja paksu siivu metsähärkää. Nuuskin kämppää beeffiä mutustellen, ja sitten kohtasin viemäristä karanneen ihmissuden. Se hymyili takaisin sieltä peilistä ja otti kanssa pitkän hörpyn pullostaan. Tuo oli niitä hetkiä, jolloin vannoin vähentäväni tuliliemen kulutusta. Sitä seurasi toinen, jolloin hiffasin funtsineeni samaa eilisenkin puolella.

Lukaali oli ehkä siivousfirman tai kahden tarpeessa, mutta siinä oli luokkaa. Kompastuin jumalattomaan remoteen ja kohotin sen ilmaan kuin valtikan ikään. Survaisin nappeja randomilla ja katso: neljäs seinä paljastui lasiksi. Kerroksen järjestysluku oli varmasti huntin paremmalla puolella, ja Lontoo kimalteli smogin punertaman auringon valossa. Ja jos vain vähän kusetan, tuli siinä ihan tippa linssiin.

Herätin siinä vissiin muitakin funktioita, sillä Metallica alkoi luukuttaa kuin stadikeikalla ikään. Jengi oli mukamas vittuuntunutta ja lukaalin isäntä selvisi pikaiseen. Mä virnistelin sille uskomattomalle volyymitulvalle ja kehuin äänentoistoa. Jätkällä oli vissiin jotain kuulo-ongelmia, sillä se yllätti mut alakoukulla palleaan. Krav maga –treenit nousivat pari pykälää darralääkkeitä indeksoivalla listallani.

 

Julkaistu alunperin Veli-aikakauslehdessä.