Psykedeelit ja minä

Lojun sohvalla. Oloni on raskas, mutta niin rento. On uskomatonta vain tuntea tyyny allani ja hiukset kasvoillani. Raukea ikuisuus.

Ensimmäinen psykedeelikokemukseni sijoittuu vuoden 2009 paikkeille. Kun ystäväni ojensi minulle leipomansa kannabisleivoksen (1), en tiennyt mitä odottaa. Tuona iltana, herkun sulaessa vatsassani, olostani tuli niin helppo ja herkistynyt, etten ollut koskaan ennen kokenut vastaavaa. Oivallus, että on mahdollista kokea jotain noin upeaa syömällä hieman tiettyä kasvia, teki minuun syvän vaikutuksen.

Useita vuosia myöhemmin psilosybiinisienten (2) käyttö paljasti mielestäni ja hengestäni ulottuvuuksia, joiden olemassaolosta olin tietämätön. Sain nähdä itseni osana sukupolvien jatkumoa; kehitysprosessia, jossa seison vanhempieni ja isovanhempieni harteilla. Aloin ymmärtää ihmislajin sisäistä eripuraa ja sitä, kuinka se kumpuaa vääristyneestä viestinnästä ja ymmärryksestä ihmisten välillä. Kun ennen kärsimys – niin elämäni kuin koko maailman mittakaavassa – painoi raskaasti harteillani, aloin nyt nähdä sille syynsä ja opetuksensa.