Huonoja trippejä, onko niitä?

Psykedeeleihin liittyen puhutaan usein huonosta tripistä; matkasta, joka on mennyt jollain tapaa pieleen ja on sen myötä osoittautunut vahingolliseksi. Minulla ei ole koskaan ollut huonoa trippiä, vaikkakin lukuisia helvetillisiä ja näännyttäviä matkoja ihmisyyden syrjäpoluille.

On peri-inhimillistä jakaa asioita hyviin ja pahoihin. Kyse on karkeasta mutta selviytymisemme kannalta välttämättömästä strategiasta, jossa maailmaa hahmotetaan sen mukaan, mikä tukee ja mikä puolestaan vaarantaa hyvinvointiamme. Hyvän ja pahan dikotomia on ihmismielen luoma malli, kun taas sen kuvaama todellisuus koostuu mustan ja valkean lukemattomista sävyistä. Itse teen parhaani, jotten leimaisi yhtäkään kokemuksistani huonoksi. Minulle moinen merkitsisi sitä, että hylkään kokemani läpimätänä enkä pyri käsittelemään sitä. Ymmärtämisen ja sitä seuraavan hyväksymisen myötä kokemus näyttäytyy minulle uudessa valossa; ehkäpä helvetillisen vaikeana, mutta arvokkaana kasvukokemuksena; ei huonona.