Mytologia: Lohikäärmeet, noidat ja sankarin matka

Psykedeelit voivat avata ovia mitä ihmeellisimpiin maailmoihin: Jotkin matkat tekevät selväksi jakamamme todellisuuden äärettömän kauneuden, kun taas toiset saattavat meidät synkkien totuuksien äärelle. Ykseyden kokemukset ovat niin ikään toistuva teema, joka ei kosketa yhteenkuuluvuutta vain kanssaihmisiin vaan myös eläimiin, kasveihin ja koko planeettaan. Kun kaksi ihmistä ottaa saman psykedeeliannoksen, seuraukset voivat poiketa toisistaan perinpohjin. Tästä kokemusten kirjosta nousee mitä erilaisempia tapoja ymmärtää todellisuutta. Yksi tapa jäsentää tätä ymmärrystä ovat mytologiat – erilaisten ihmisryhmien jakamat myyttiryppäät.

Maailma on pullollaan mytologioita, joista merkittävä osa on syntynyt eri kulttuurien ainutlaatuisissa olosuhteissa. Suomen tienoilla kansantarut ovat aikoinaan välittyneet muun muassa runolaulannan keinoin, ja monet niistä ovat keskittyneet karhun, eläimistä pyhimmän kunnoitukseen. Maailman synnystä tiedettiin kertoa sotkasta, joka muni Ilmattaren polvelle. Tämän aikanaan liikahtaessa munat särkyivät ja niistä tuli maa, taivas, tähdet ja aurinko. Japanilaisen luomismyytin mukaan aluksi vallitsi muodoton kaaos. Myöhemmin hiukkaset alkoivat liikkua: Niistä kevyimmät kohosivat, mutteivät yhtä korkealle kuin valo, josta tuli maailmankaikkeuden huippu. Noista pisimmälle kurottaneista hiukkasista muodostui pilvet ja Taivas, kun taas alhaalle jääneistä tiivistyi Maa.

Folkloristi Alan Dundes onkin määritellyt myytin pyhäksi narratiiviksi, joka pyrkii selittämään maailman ja ihmiskunnan kehitystä nykyiseen muotoonsa. Arkikielessämme myytti tavataan ymmärtää “tarinana joka ei ole totta”. Historiallisten faktojen sijaan myytit kuitenkin kartoittavat pikemminkin koetun maailman toimintaperiaatteita, ja voivat siten tarjota käytännöllisiä karttoja todellisuuden jäsentämiseen.