Black metal

Seison korkean käytöstä poistetun nosturin varjossa. Ilmankos tätä keikkapaikkaa kutsutaan nosturiksi, ajattelen. Sivummalla on miehiä ja nainen, jotka polttavat tupakkaa. Tunnistan yhden heistä Vesanian jäseneksi, bändin, jota olen tullut katsomaan. Pohdin, tunnistaakohan kukaan muu häntä. Ovi aukeaa ja yleisö virtaa sisään.

Lavan edustalle selvittyäni tutkiskelen tilaa katseellani – on ensimmäinen kertani Nosturissa. Tilat näyttävät harvinaisen asiallisilta. On alakerros ja yläkerros kaiteilla, jossa on myös anniskelutilat. Ihmisiä ei ole vielä kovinkaan paljoa ja pääsen suoraan eturivipaikalle mikin juureen.

Aika kuluu ja ihmisiä tulee vähitellen lisää. Bändin jäsenet puuhastelevat lavalla keikkaa valmistellen. Heillä on paljon tatuointeja ja heidän hiuksensa ja vaatteensa ovat suurelta osin mustia. Keskittyneisyys paistaa heidän eleistään ja kasvoistaan. Lopulta valmistelut tulevat päätökseen ja lava tyhjenee.

Kun keikan alkuun on enää muutama minuutti, himmenevät valot ja synkkä pahaenteinen instrumentaaliraita alkaa pauhata. Tunnistan sen olevan bändin uusimmalta levyltä – kohta he soittavat, hienoa! Bändin jäsenet kävelevät yksi kerrallaan lavalle ja kääntyvät selin yleisöön päin, joka huutaa kuin riivattuna.

Instrumentaaliraita tulee loppuunsa. Rumpali paukauttaa keikan alkaneeksi ja bändin jäsenet kääntyvät ympäri.

Juuri keikkansa aloittanut Vesania on itse asiassa pitkälle jalostettua black metallia. Vuonna 1982 julkaistua Venomin Black Metal -albumia pidetään laajalti yhtenä black metallin kulmakivistä, juurista joista tämä ärhäkkä genre on versonut. Black metalli oli silloin kuitenkin monella tapaa hyvin erilaista kuin se on nyt. Yhtymäkohtia ovat lähinnä vain lyyrisiä ja asenteellisia, kun musiikki itse on terävöitynyt ja voimistunut vuosi vuodelta.

Black metallin musiikilliset juuret ovat heavy metallissa ja maantieteelliset pitkälti Skandinaviassa, vaikkakin edellä mainittu Venom on briteistä kotoisin. Erityisesti black metallin uusimmat sukupolvet majailevat täällä kylmässä pohjolassa.

Bändin jäsenten kasvot ovat valkeiksi maalatut, kuin aaveilla tai kuolleilla. Heidän saappaistaan sojottaa pitkiä, paksuja piikkejä ja vaatteensa ovat melkein yksipuolisesti mustaa nahkaa. Heidän ruumiineleensä ovat kovia ja voimakkaita – hiukset piiskaavat ilmaa minkä kerkeävät päiden pyöriessä kuin tuulimyllyt.

Kukin katsoja voi omalta osaltaan tehdä huomion, että bändin jäsenet ovat hyvin kalpeita. Ovatko he sairaita? No eivät sentään, ainakaan ruumiillisesti. Bändi nimeltä Mercyful Fate käytti tiedettävästi ensimmäistä kertaa ns. corpse paintingiä esiintyessään. Kyse on mustan ja valkean vuorottelusta kasvoilla ja mahdollisesti muillakin ruumiinosilla, tavoitteena kalpea ja uhkaava vaikutelma.

Musta värinä symboloi perinteisesti kuolemaa länsimaisessa kulttuurissa ja on näin ollen ollut looginen valinta raskaamman musiikin taitajilla. Joidenkin bändien kohdalla musta yhtyy kromisiin piikkeihin ja muihin lisäkkeisiin, jotka luovat osaltaan bändin imagoa ja parantavat yleisön kokemaa immersiota musiikin kanssa.

Moshaamisella on metallimusiikin saralla pitkät perinteet. Kyse on siis joko pään raivokkaasta pyörittämisestä tai edes takaisesta liikkeestä. Sen mielletään useimmiten liittyvän pitkiin hiuksiin, mutta kyllä se onnistuu hiuksettomaltakin. Pitävätpä jotkut sitä jopa asteen verran rankempana ilman lettiä suoritettuna.

Terävät, raa’at kitarasoinnut halkovat ilmaa, basso luo vahvan pohjan ja rummut paukuttavat kaikelle jämäkkää tahtia. Koskettimet tuovat kokonaissoundille tunnelmaa ja orgaanisuutta ja laulu, laulu halkoo ilmaa kuin sirkkelin terä.

Kokonaisuutta voisi luonnehtia mahtipontiseksi ja voimakkaaksi. Bändi vaikuttaa viihtyvän suomalaisella lavalla erinomaisesti ja yleisön vastaanotto on sen mukaista.

Black metallin instrumenttijako on hyvin perinteinen: on kitara tai kaksi, basso, rummut ja laulu. Joskus, kuten Vesanian tapauksissa, on porukkaan eksynyt myös kosketinsoittaja. Yhtäläisyydet rockin kanssa loppuvat sitten tähän.

Rummut ovat hyvin tärkeä elementti mille tahansa musiikkigenrelle, joka on nopeushakuista – ilman selkeää ja vahvaa tahdinantoa on turha yrittääkään yhteissoittoa. Black metallissa rummut luovat vahvan nakuttavan pohjan, joka kuin nostaa muut soittimet esille ihasteltaviksi.

Basso majailee rumpujen latoman perustan päällä. Kuten vanha ja hyvä sanonta menee, kuulee basson vasta kun se on poissa. Basso luo pehmeän ja jykevän pohjan korkeampien taajuuksien instrumenteille.

Kitaroiden soundit vaihtelevat bändistä bändiin, mutta black metallia ajateltaessa on tärkeää, että ne kuulostavat teräviltä ja säröisiltä. Kitarat tuodaankin useimmiten niin esille kuin suinkin mahdollista, joskus jopa vokaaliosuuksien kuuluvuutta uhraten.

Ja laulu, tuo uskomattoman hieno lahja ihmiskunnalle. On murinaa, rääkymistä ja ties mitä kurlaamista kirkumisesta puhumattakaan. Black metal -laulannan suhteen ei ole ainakaan toistaiseksi keskitettyä tiedekuntaa, jotenka jokainen säröääni on kehittänyt oman tyylinsä treenikämppänsä varjoissa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, black metalli ei olisi oma itsensä ilman täysin ainutlaatuista laulutarjontaansa.

Katsoessani kaikkea ympärilläni tapahtuvaa, tulee mieleeni aina välillä sen kaiken yleinen paheellisuus: aggressio liikkeissä, visuaalinen synkkyys ja kaiken alleen peittävä murskaavan ärhäkkä musiikki. Täällä ei kukkaishattutäti viihtyisi.

Impaled Nazarene, Vitutuksen Multihuipennus:

“Synnyin tappamaan, aiheuttamaan tuhoa
Tuottamaan tuskaa, moderni messias
Kylvän kuolemaa, sadonkorjuun aika
Raiskaan ja kidutan, moderni messias”

Kyseisen kappaleen sanoituksia lainattiin MOT-ohjelman “Saatanalliset sävelet” -episodissa. Tämä ohjelma aiheutti aikamoista kuohuntaa niin metallipiireissä kuin moralistienkin puolella. Levyjä vedettiin kaupoista, papit saarnasivat ja teinigootit inisivät. Olivatko pahat henget liikkeellä nuorien sieluja tahrimassa vai oliko kyse vain YLE:n halpamaisesta yrityksestä hankkia huomiota – ah niin perinteisellä – konservatiivit kokoontukaa -peliliikkeellä?

Oli miten oli, tapaus on vain yksi monien joukossa. On aivan jokaisen sukupolven tiedossa, että kun uusi ja vanha kohtaavat, syntyy kitkaa. Aivan kuten rock oli aikoinaan paholaisen viettelevää musiikkia, on nyt metalli ja vielä vahvemmin black metalli samanlaisessa tilanteessa.

Mikä niin moralisteilta kuin teinigooteiltakin tuntuu usein unohtuvan on se, että itse musiikki on vain musiikkia. Yhtymäkohtia voidaan vetää toki ihan niin paljon kuin halutaan, mutta se mitä musiikin ulkopuolella on, on loppujen lopuksi jokaisen yksilön oma henkilökohtainen valinta.

Hiessä kylpevä laulaja murahtaa, että on aika illan viimeiselle kappaleelle. Kappale jyrähtää liikkeelle ja jyrää synkän ihmismeren ylitse. Kun biisilista on käyty kunnialla läpi, poistuu yhtye lavalta ja esirippu sulkeutuu.
Seuraava bändi onkin grind corea, mieletöntä paukuttamista ja huutoa. Sitä korvani eivät kestä – jokin järki sen musiikissa olla pitää. Poistun paikalta Helsingin viileään yöhön tyytyväisenä kokemaani.

Vesania: www.vesania.pl

Black metal: fi.wikipedia.org/wiki/Black_metal