Harris laski kahvimukinsa pöydälle ja tarkkaili siitä kohoavia höyrykiehkuroita. Häntä väsytti niin julmetusti: kello kaksi aamuyöllä, kolmekymmentäviisi vuotta lasissa ja pussit silmien alla. Se oli tavoilteltu asema Yhtiön leivissä, muttei tuntunut enää kovin hohdokkaalta – työpaikka Maan lähimmällä kiertolaisella oli ollut hänen unissaan jo pikkukersana. Ja nyt kun hän katseli Maata kattoikkunasta.. Harris halusi takaisin…
Sadepisarat tipahtelivat suuresta tyhjyydestä, mustan taivaan kätköistä. Ne olivat kylmiä ja lukuisia. Oli syksy, ja lehdistään luopuneet puut piirtyivät terävinä, luurankomaisina varjoina vasten moottoritien valoja. Syrjäteiden mies kulki varvikossa asfaltin ja asfaltin välissä. Hänellä oli nälkä ja kylmä, mutta ennen kaikkea jano. Kulkija oli elänyt kaduilla ja metsissä jo kuusi vuotta; kerran kokonainen ihminen, mutta…
Neonvalot heijastuvat Skorpionin kivenkovasta panssarista: Se teroittaa pistintään pimeässä motellihuoneessaan. Valtava häntä kaartuu huoneen poikki ja heittää varjonsa nuhruisille seinille. Sammakko nautiskelee shampanjaa ja puuteroi kasvojaan. Limusiini pysähtyy yökerhon eteen, jonka edustalla seisoo tumma hahmo. “Väistä, moukka!” vaatii sammakko nokka pystyssä. Skorpioni sivaltaa sen kuoliaaksi pistimellään. Tarinan opetus: Tiedä paikkasi.
Olipa kerran jäniksenpoikanen, joka asui emonsa kanssa ontossa puunrungossa. Vähän matkan päässä eli vanha kilpikonna. Sen lähelle eivät pikkujänikset saaneet mennä – kilpikonnassa kerrottiin asuvan paha. Pienokainen oli kuitenkin valtavan utelias. Eräänä keväisenä päivänä: “Hei, kilpikonna!” tervehti poikanen vanhusta. Kilpikonna vastasi hymyyn ja alkoi jutella. Kului tunteja. Kilpikonna lukitsi jäniksen kellariinsa.
Näemme pienen pienen valopisteen keskellä suurta avaraa lakeutta. Se leviää ja täyttää näkökenttämme vähä vähältä lähestyessämme sitä. Valopiste on galaksi nimeltään No. Kauniit, värikkäät värikiehkurat levittävät lonkeroitaan, kurotellen avaruuden syvyyksiin. Lukemattomat tähdet ovat kuin hiekkaa valtameren rannoilla ja kimaltelevat kukin kilpaa, nauraen. Galaksin ääriviivat katoavat kuvasta, kun lähestymme sen ydintä. Hieman ytimestä vasempaan on tähti,…
Yö oli ohi, takanapäin, poissa. Tyttö nousi ylös sängystään ja hieroi silmiään. Miksi elämä oli sitä, mitä se oli? Koska se oli aina ollut sitä ja tulisi olemaan! Sänkyvaatteet olivat kuukauden vanhat ja tahmeat. Hän veti sukat jalkaansa ja huokaisi masentuneena; koulu alkaisi tunnin kuluttua, rutiinit edessäpäin inhottivat. Tyttö nousi ylös ja käveli ison peilinsä…
Tämä on kirje tulevalta rakastajaltasi; häneltä, joka sytyttää sydämesi tuleen. Minä rakastan sinua koko olemuksellani – muista se siellä, ajassa ennen kohtaamistamme. Tiedän vastoinkäymisistä joita koet, mutta ymmärrä, että ne ovat yksi päivä menneisyyttä. Koittaa uusi aika, jolloin kaikki alkaa loistaa kirkkaampana kuin koskaan. Tulen elämääsi, kaiken muun hyvän ohella, eikä mikään voi estää sitä….
Seison korkean käytöstä poistetun nosturin varjossa. Ilmankos tätä keikkapaikkaa kutsutaan nosturiksi, ajattelen. Sivummalla on miehiä ja nainen, jotka polttavat tupakkaa. Tunnistan yhden heistä Vesanian jäseneksi, bändin, jota olen tullut katsomaan. Pohdin, tunnistaakohan kukaan muu häntä. Ovi aukeaa ja yleisö virtaa sisään. Lavan edustalle selvittyäni tutkiskelen tilaa katseellani – on ensimmäinen kertani Nosturissa. Tilat näyttävät harvinaisen…
Mira Nummelinin lapsuus päättyi, kun hän todisti vanhempiensa kuoleman. Tämä hoitajien ja lääkärien kasvattama, katkera ja syvästi vahingoittunut nainen palaa sinne, missä kaikki alkoi. Hän alkaa selvittää, tuossa väkivallan tahraamassa talossa, mitä kaikki nuo vuodet sitten todella tapahtui. Matkansa varrella hän tapaa muita, jotka jakavat yhteyden taloon ja sen historiaan. Mirasta voi tulla vielä kokonainen,…